Jarmo Manner kutsui Tapio Aaltosen mukaan Dialogiin. Jarmo taas on blogin ylläpitäjän, Janin Romanin mukaan kutsuma.
Tapio Aaltonen on konsulttiyritys Novetos Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän esiintyy paljon luennoitsijana sekä yritysten sisäisissä tapahtumissa, että avoimissa seminaareissa. Tapio Aaltosta pidetään asiantuntevana, mielenkiintoisena, sytyttävänä, syvällisenä, ajatuksia herättävänä ja myös humoristisena esiintyjänä.
Tapio, toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan tähän dialogiketjuun! Tämän dialogiketjun tarkoituksena on synnyttää oivalluksia, näkökulmia ja ihmetystä niin dialogisuudesta kuin kunkin omasta työaiheesta. Ajatusten inspiraationa voi olla myös blogissa olevat aiemmat kirjoitukset. Jätän siis vapausasteita pohdintaan.
Koska tämä on nimenomaan ketju, niin pyytäisin sinua vielä nimeämään yhden henkilön, jonka haluaisit kutsua mukaan Dialogiin. Millaista avauskysymystä ajattelit hänelle voivan heittää?
Dialogiin 
Olen Jarmo Mannerin kanssa samaa mieltä, että työorganisaation perustehtävä on jokin muu kuin dialogin käyminen.
Entä jos osittain kyseenalaistaisin tämän Jarmon ja oman ajatukseni, ainakin ajatuskokeena? Entä jos organisaatio olisi olemassa käydäkseen dialogia? Reunaehtona olisi, että organisaation missio, olemassaolon tarkoitus, olisi tunnistettu. Sen jälkeen onnistuminen olisi kiinni dialogin tasosta.
Organisaatioiden toiminnan ytimessä on rationaalinen malli: varsin tarkoin kuvattu visio, mitattavat tavoitteet, täsmällisesti määritelty strategia, laatikoiden, viivojen ja nuolien avulla kuvattu organisaatio, numeeriset mittarit sekä tavoitteiden toteutumiseen sidottu palkitseminen. Kuka kuvittelee, ettei sadan vuoden takainen konemalli olisi yhä voimissaan?
Parhaissa organisaatioissa johtoryhmät keskustelevat ja ehkä väittelevätkin, kun käydään strategiakeskustelua. Hallitus dialogisoi vain harvoin. Jory suorittaa toimenpiteen, joka vastaa herätyskellon vetämistä (jotkut meistä muistavat ajan, jolloin kellojen vieteri piti kiristää). Kello pannaan raksuttamaan, kaikki muu on mekaanista seuraamusta – kunnes kello pitää vetää uudelleen.
Entä jos pitkin matkaa harjoitettaisiin dialogia? Organisaation jokainen jäsen olisi täysi-ikäinen ajattelija. Kyseenalaistaminen olisi hyve. Konsulttien sijaan palkattaisiin kysymyksen esittäjiksi muusikoita, kirjailijoita, torikauppiaita ja maahanmuuttajia.
Tiedän: tämä olisi ruotsalaista diskuteeraamista ja johtaisi kaaokseen.
Dialogin ytimessä on kyky hyväksyä epävarmuus ja kaaos, ymmärrys siitä, että uudet kysymykset voivat synnyttää ennakoimattomia vastauksia. Jos vastaus on etukäteen tiedossa, dialogi on parhaillaankin vain koreografiaa. Kyky heittäytyä tuntemattomaan, kysymisen ja kyseenalaistamisen taito, siinä piilee organisaatioiden ongelma ja samalla mahdollisuus.
[…] organisaation perimää, Paula Kirjavainen? In Uncategorized on syyskuu 7, 2009 at 8:30 ap Tapio Aaltonen pyysi Paula Kirjavaista mukaan tähän […]
[…] kulttuuri muuttuu, Esa Pohjanheimo? In Uncategorized on syyskuu 16, 2009 at 5:16 ip Tapio Aaltonen pyysi Esa Pohjanheimon mukaan tähän […]
[…] Tapio Aaltonen toteaa samansuuntaista: ”Jos vastaus on etukäteen tiedossa, dialogi on parhaimmillaankin vain koreografiaa.” […]