Esa Pohjanheimo pyysi Olli-Pekka Juoperin mukaan tähän dialogiketjuun.
Olli-Pekka Juoperi on konsulttiyritys Humap Oy:n toimitusjohtaja ja perustajajäsen. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteilijä ja on aiemmin toiminut johtotehtävissä julkisella sektorilla (rehtori). Humap Oy on nimensä mukaisesti tehnyt itsestään brandin inhmillisenä konsulttiyrityksenä.
Olli-Pekka, toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan tähän dialogiketjuun! Tämän dialogiketjun tarkoituksena on synnyttää oivalluksia, näkökulmia ja ihmetystä niin dialogisuudesta kuin kunkin omasta työaiheesta. Ajatusten inspiraationa voi olla myös blogissa olevat aiemmat kirjoitukset. Jätän siis vapausasteita pohdintaan.
Koska tämä on nimenomaan ketju, niin pyytäisin sinua nimeämään yhden henkilön, jonka haluaisit kutsua mukaan Dialogiin. Millaista avauskysymystä ajattelit hänelle voivan heittää?
Jahas, ensinnäkin kiitos tästä lahjasta, siis kysymyksestä. Samoin kuin Esa omaan kysymykseensä, minäkin vastaan ensin lyhyesti ja ytimekkäästi: kyllä asiat muuttuvat puhumalla ja itse asiassa hiljaa olemalla ne vasta muttuvatkin. Toivotan kuitenkin samoin kuin tosi-tv ohjelmien alussa: Älä kokeile kotona, etenkään tuota jälkimmäistä.
Haluaisin ensin tarttua tuohon sanaan määrätä. Sehän perustuu oletukseen, että vaikka minulla olisi valta jonkin toisen yli (power over). Aiemmin oli kulttuurisesti paljon yhteistyösuhteita, joissa valta yli oli ja piti, kuten esimerkiksi vanhempi-lapsi, isäntä-orja, työnjohtaja-työläinen tai vartija-vankileiriläinen. Valtaan suostumisen vaihtotehtoina oli suostumattomuus, josta seurasi henkisen kurituksen lisäksi ruumiillinen kuritus, jopa kuolema. Määräämisellä saatiin selvästi aikaiseksi kuuliaisuutta, nöyryyttä ja yksinkertaisia, yleensä tuotannollisia työtehtäviä. Monessa tapauksessa määräämistä seurasi myös, että määrätyn henkilön luova energia ohjautui itse työn kehittämisen sijasta muualle, vaikkapa pienimuotoiseen kiusantekoon.
Kun yksinkertainen, tuotanollinen työ alkaa olla Suomessa harvojen herkkua, valta toisen yli näyttää menettävän merkityksensä. Tärkeämmäksi kuin yksinkertaisen suorituksen aikaansaanti, muuttuu tärkeäksi tuon luovan energian ohjaaminen työhön ja työn kehittämiseeen.
Millainen puhuminen voisi sitten auttaa? Mitkä olisivat oikeat sanat muutoksen motivoimiseksi?
Niinpä, kyse ei ole sinällään puhumisesta vaan suhteen luomisesta puheen ja ehkäpä vielä enemmän kysymisen ja kuuntelemisen avulla. Konsulttina minun lempiharjoitukseni tällä hetkellä on harjoitella keskustelua, joissa ollaan aidosti uteliaita toisen ihmisen tärkeistä asioista. Osoita kuulleesi, anna jotakin itsestäsi, kysy tärkeästä kuulemastasi lisää avoimia kysymyksiä ja kas kummaa, asioita tapahtuu. Ja kukahan muuttuu eniten…
[…] voisivat kohdata toisensa, Aki Saarinen? In Uncategorized on toukokuu 12, 2010 at 7:05 am Olli-Pekka Juoperi pyysi Aki Saarisen mukaan tähän […]