Jani Roman

Miten dialogisuus näkyy lääkärin työssä, Helena Huhmar?

In Uncategorized on 31 toukokuun, 2010 at 6:22 am

Marita Malinen kutsui Helena Huhmarin mukaan.

Helena Huhmar on lääkäri. Marita esittelee Helenaa näin:

”Olen oppinut tuntemaan Helenan, ei lääkärinä, vaan yleisesti vuorovaikutustavoista  kiinnostuneena henkilönä, joka omassa työssään on kiinnittänyt paljon huomiota siihen, mitä ja miten potilas puhuu.  Lääkärien dialogitaidot  ja dialogisuus yleensä terveydenhoidossa on kiinnostava aihe.”

Helena, toivotan Sinut Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan tähän dialogiketjuun! Tämän dialogiketjun tarkoituksena on synnyttää oivalluksia, näkökulmia ja ihmetystä niin dialogisuudesta kuin kunkin omasta työaiheesta. Ajatusten inspiraationa voi olla myös blogissa olevat aiemmat kirjoitukset. Jätän siis vapausasteita pohdintaan.

Koska tämä on nimenomaan ketju, niin pyytäisin sinua nimeämään yhden henkilön, jonka haluaisit kutsua mukaan Dialogiin. Millaista avauskysymystä ajattelit hänelle voivan heittää?

  1. Miten dialogisuus näkyy lääkärin työssä?

    Lääketieteellisen diagnostiikan kulmakivi on anamneesi eli se, mitä potilas spontaanisti kertoo sairauden oireiden ilmaantumisesta ja kehittymisestä ja mitä hän vastaa lääkärin esittämiin lisäkysymyksiin. Joskus tarvitaan lisätietoja, joita voidaan potilaan luvalla saada muilta ihmisiltä kuten lähiomaisilta. Jos potilas ei itse pysty lainkaan anamneesia antamaan esimerkiksi tajuttomuuden, sekavuuden, muistamattomuuden tai kielellisen kyvyn menetyksen johdosta, anamneesi saadaan yksinomaan muilta ihmisiltä haastattelemalla tilanteen mukaan omaisia, saattajia tai sairauskohtauksen silminnäkijöitä. Joka tapauksessa anamneesin ottamisen tärkein väline on aina dialogi. Joskus esiin tuleva kertomus on selkeä ja koherentti kokonaisuus sellaisenaan, toisinaan taas tarjolla on sirpaleista tietoa, joka lääkärin tulee ammattitaidollaan koota loogiseksi kertomukseksi erottaen merkitykselliset seikat epärelevanteista ja kausaalisuhteet sattumista. Näin syntyvä tapahtumien ja sairauden etenemisen kuvaus on diagnostiikan keskeinen osa: joskus se yksin riittää taudinmääritykseen, ja silloinkin, kun jatkotutkimuksia tarvitaan, se ohjaa niiden valintaa. Anamneesin merkitys on erityisen suuri neurologiassa, koska tutkittava elin, jonka osat ovat aivot, selkäydin ja ääreishermosto, muodostaa ihmiskehon laajimman ja toiminnoiltaan abstrakteimman kokonaisuuden. Lääkärin suorittama potilaan kliininen tutkiminen, jossa pyritään saamaan esiin objektiivisia löydöksiä, tavoittaa siitä parhaimmillaankin vain pienen osan, eikä lukuisiin neurologisesti merkittäviin hermoston toiminnan häiriöihin liity löydöksiä, jotka edes olisi mahdollista saada lääkärintutkimuksessa esiin. Tämä seikka korostaa dialogin merkitystä entisestään, koska jos oirekuvaus on jäänyt olennaisen puutteelliseksi, voi objektiivisten tutkimuslöydösten sinänsä tavanomainen niukkuus johtaa erheelliseen diagnostiikkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: