Dialogihan on vuoropuhelua. Siihen siis periaatteessa tarvitaan kaksi.
Oikeastaan en ole sitä mieltä.
Dialogiin riittää yksikin. Pään sisällä on mahdollista käydä hyvin moninaista dialogia. Ja sitähän me teemmekin kaiken aikaa. Me käymme myös dialogia elämämme kanssa. Me koemme, havainnoimme, pohdimme, oivallamme, vastaamme ja reagoimme.
Oikeastaan me – siis koko universumi – olemme yksi, joka käy sisäistä dialogia itsensä kanssa. No, tämä voi kuulostaa kovin filosofiselta, ja sitä se kai osin onkin, ainakin tämän ajatuksen selvittämiseen minulla menisi kohtuullisesti aikaa ja en taida siihen nyt ryhtyä. Ellei joku patista…
Mutta joka tapauksessa mielestäni on kovin kiinnostavaa saada uusia impulsseja. Uusia näkökulmia. Ja on kovin innostavaa, kun sisälläni syntyy oivallus, kun asioita kytkeytyy toisiinsa tai kun tulee uutta ymmärrystä vanhaan asiaan. Tai kokonaan uuteen. Joskus – ja näin pitäisi olla oikeastaan paljon useammin kuin oikeasti tapahtuu – asiat voivat yhtäkkiä aueta aivan uudenlaisen ymmärryksen kanssa.
Tämä kovin polveileva alustus avaa dialogiketjun.
Dialogia se on siksi, että esitän suoraan kysymyksen jollekin henkilölle, ja toivon hänen vastaavan tällä samalla blogilla. Kysymys liittyy jollain tavalla siihen, mitä tuo toinen ihminen tekee, ja tietenkin dialogiin. Vaikka ei se ole välttämätöntä. Jätän tässä hieman vapausasteita, siis kysymyksen asettelussa.
Jätän myös vastaajalle vapausasteita. Herkullisinta dialogi mielestäni on, kun avautuu uusia uria, joita en edes välttämättä osannut ennakoida.
Kun väittelin dialogista, mieleeni jäi vahvasti toisen vastaväittäjän, Jaakko Seikkulan (toinen oli Tom Arnkil), sivulauseinen toteamus: ”niin, dialogihan syntyy vastaamisesta…”. Tämä pysäytti minut pohtimaan – ja pohdin sitä edelleen. Niin paljon olen kuullut painotettavan sitä, että dialogi syntyy kuuntelemisesta. Mutta vastaaminen – siinä on jo yksi askel enemmän kuuntelun lisäksi.
Niin, siksi tämä on siis dialogia.
Mutta ketjuksi tämä dialogi tulee, kun pyydän jokaista dialogiin haastamaani ihmistä nimeämään 1-2 muuta henkilöä, joille he haluaisivat heittää seuraavaksi pallon. Eikö olekin kiinnostavaa nähdä, minne pallo lentää? Millaisen matkan se tekee?
Tämä pallon kulkeminen ihmiseltä toiselle merkitsee minulle jotain hyvin syvää, jopa liikuttavaa asiaa. Nimittäin me ihmiset olemme toisiimme sidoksissa. Me olemme kaikki samaa prosessia.
Ja sillä on merkitystä, mitä hän, johon minulla ei ole suoraa kontaktia, tekee. Hän, joka on nurkan takana (jokainen ihminen maailmassa on vain 4-6 ihmisen päässä). Minä olen sinulle nurkan takana. Sinä olet minulle nurkan takana. Etäisyys on suhteellista – sinä voit olla toisessa maassa, puhua toista kieltä. Silti olet lähellä. Ja sillä on merkitystä minulle, mitä sinä teet – ja päinvastoin.
Tervetuloa seuraamaan dialogiketjua, joka alkaa tästä.
Dialogiin 